Lemmikkieläimen magneettikuvaus
MRI (magnetic resonance imaging) on non-invasiivinen kuvantamistekniikka jota käytetään pehmytkudosten tutkimiseen. Siinä ei tarvita ionisoivaa säteilyä, toisin kuin CT:ssä ja röntgenkuvauksessa. MRI on hyödyllinen varsinkin aivojen ja selkäytimen sairauksien tutkimiseen ja diagnosoimiseen. Eläinlääketieteellinen neurologia on hyötynyt valtavasti MRI kuvausten mahdollistumisen myötä, samalla kun kuvaustekniikka on parantunut. Magneettikuvausta voidaan myös käyttää mm. nivelten, esimerkiksi polven kierukan vaurioiden, nenän ja nielualueen sekä keski/sisäkorvan tutkimiseen.
MRI kuvaus perustuu siihen, että kehossa on runsaasti vettä eli myös vetyatomeja. Ulkoiseen magneettikenttään joutuessaan vety-ytimet käyttäytyvät kuin pienet kompassit ja järjestäytyvät samaan tai vastakkaiseen suuntaan magneettikentän kanssa. Tämän jälkeen elimistöön lähetetään radioaaltosykäys. Sykäyksen taajuus on valittu niin, että se saa vety-ytimet poikkeamaan suunnastaan. Kun ne palaavat alkuperäiseen asentoonsa, ne lähettävät itse elektromagneettisia signaaleja, jotka voidaan rekisteröidä. Kudosten rakenteen perusteella saadaan eri vahvuisia signaaleja. MRI kuvauksen aikana eläin ei saa liikkua, joten potilaat ovat narkoosissa. Narkoosi voidaan kuitenkin pitää hyvin kevyenä, koska kuvaus on kivutonta.
Potilas asetetaan kuvauspöydälle magneetin alapuolelle, kuvattava kohta mahdollisimman lähelle kelaa. Potilaasta kuvataan eri sekvenssejä, eri kulmista, ja tehdään 3-ulotteisia leikkeitä jotka saadaan heti nähtäväksi monitorille. Toisin kuin perinteisillä kuvausmenetelmillä, potilasta ei voida kuvata päästä jalkoihin yhdellä kuvauskerralla, vaan kuvausalue rajoittuu magneetin ja kuvauskelan koon mukaan. Sen vuoksi neurologinen, ortopedinen tai muu kliininen tutkimus on välttämätön ennen MRI-kuvausta, tarkan kuvausalueen määrittämiseksi.
