Lemmikin sterilisaatio
Suurin osa koirista ja kissoista ovat lemmikkejä, joita ei ole tarkoitus käyttää rodunjalostukseen. Steriloidut ja kastroidut eläimet sopeutuvat yleensä perheen elämään paremmin kuin leikkaamattomat lemmikit. Myös monia sairauksia voidaan ehkäistä tai hoitaa sterilisaation ja kastraation avulla.
Nuorena (viimeistään ensimmäisen juoksuajan jälkeen) steriloidun narttukoiran riski saada nisäkasvaimia on selvästi pienempi kuin leikkaamattoman. Steriloinnin jälkeen koiralle ei tule juoksuaikaa, valeraskauksia eikä kohtutulehduksia. Tavallisimmin sterilaatiossa poistetaan munasarjat sekä kohtu.
Leikkaamaton narttukissa on toistuvasti kiimassa ja voi koiran tavoin saada nisäkasvaimia tai kohtutulehduksen. Sopiva leikkausikä on n 6-8 kk iässä, mutta mikäli taloudessa on useampia eri sukupuolta olevia kissoja, voidaan leikkaus tehdä tarvittaessa jo aikaisemminkin.
Lemmikin kastraatio
Kastraatiossa poistetaan kivekset. Kastraatio vähentää sukuhormoneihin liittyvää aggressiivisuutta ja kiinnostusta vastakkaista sukupuolta kohtaan . Kastroitu koira säästyy eturauhassairauksilta ja kiveskasvaimilta.
Kollikissat leikataan 6-12 kk iässä, viimeistään niiden alkaessa merkata ympäristöään pistävän hajuisella virtsalla.